Madventures- ja Selviytyjät-tähti, kansainvälinen seikkailija ja metsästäjä Riku Rantala on nähnyt matkoillaan monenlaista vesistöä ja niiden ylitykseen tarkoitettua paattia. Mutta miten käy, kun Rantala testaa kotimaista YKI-venoottia metsästyskäytössä mökkivesillään itäisellä Suomenlahdella?
Venootti maalla – toimiiko se?
Ensivaikutelma on vaikuttava: kuuluisa ylikiiminkiläinen venekanootti eli venootti odottaa testiäni kuljetusliikkeen pihalla tummanvihreänä ja yllättävän tilavan näköisenä. Mutta jotta YKI 440 pääsisi tositoimiin, on ensin testattava sen maaominaisuudet. Olen yksin, joten testausolosuhteet ovat täydelliset. Ensimmäinen yllätys: kaltaiseni hukkapätkä ja voimiltaankin höyhensarjalainen nostaa venootin helposti ihan itse henkilöauton kattotelineelle. YKI 440 todellakin painaa sen 37 kiloa, mitä luvataan.
Kuljetusmuoto vanhan farmari-Saabini katolla on aivan passeli. Kuormaliinoja kiristäessä huomaa, että keveydestään huolimatta venootti on jykevää tekoa – laidat eivät notku eivätkä venkoile, vaan paatin saa kattoboksin lailla surrattua lujasti kiinni taakkatelineisiin. Moottoritietä huristellessa on pakko todeta, että kyseessä on todellakin reissarin eräkanootti, jota on helppo operoida yksin pisteestä A pisteeseen B – sitä voisi vaikka kantaa lyhyiden maasiirtymien ajan.
Tuomio: venootin maaominaisuudet ovat kiitettävät.
Venootti merellä – entä se merikelpoisuus?
Karhulan Itärannasta perille Haminan saaristoon YKI 440 matkustaa yhteysveneen hinauksessa. Vaikka merellä on jonkin verran aaltoa, uskaltaudun laittamaan venekanoottiin hieman lastiakin. Peräpainoisena venootti kulkee hinausköyden päässä vakaasti ja sahaamatta.
Toki testattavaa venoottia pidetään silmällä koko matkan ajan, mutta uppoamaton rakenne vähentää huolia. Vaikka laite täyttyisi vedellä, istuimet toimisivat kellukkeina ja pitäisivät sen pinnalla. Keula puree hyvin aaltoon ja vain vähäiset roiskeet päätyvät venootin pohjalle.
Kantavuudeksi mainitaan +1000 kg, mutta käytännössä kuormaksi suositellaan kahta henkilöä eli 150 kg. Pakkaamme haulikot ja onget kyytiin ja lähdemme soutamaan iltalennolle: käytössä ovat YKIn mukana hankitut meriairot nivelhankaimilla sekä kaksi melaa. Soutuveneenä YKI 440 ei todellakaan kalpene suuremmille kollegoilleen. Kevyt venootti liikkuu mukavasti ja äänettömästi. Leveimmillään reiluun metriseen kyytiin mahtuu mukavasti myös reput ja kylmäboksi. Moottoria ei oikeastaan edes kaipaa.
Melat tulevat sen sijaan tarpeeseen, kun saavutaan kaislikkoiseen turaan. Parimetrisessä salmentyngässä ei soutaminen suju, mutta melomalla päästään hämmästyttävän hyvin eteenpäin, vaikka vettä on alla vain nimeksi. Syväys on ainoastaan 5 cm, joten venootilla pääsee helposti paikkoihin, joihin suuremmilla veneillä ei tee mieli mennä. Pienessä kaislikkolampareessa sorsia odotellessa tulee päällimmäisenä ajateltua kyydin keveyttä ja äänettömyyttä, molemmat ominaisuudet ovat kala- ja jahtihommissa tärkeitä. Tavalliseen kanoottiin verrattuna venootti on lisäksi vakaa: seisomalaukauksiakin voi tehdä, sillä kellahtaminen ei pelota.
Iltalennon jälkeen alus on helppo napata nokkalenkistä ylös vedestä ja nostaa rannasta metsän suojaan kumolleen seuraavaa retkeä odottamaan.
Tuomio: YKI 440 on merikelpoinen, onhan se meren äärellä suunniteltukin.
Venootti ilmassa – mitä ihmettä?
Tietenkään venootti ei ole ilma-alus, mutta nälkä kasvaa syödessä: souturetkien jälkeen tekee mieli testata, miten YKI pärjää potkurilla varustettuna. Venootissa on moottoriperälauta, johon suositellaan kiinnitettäväksi korkeintaan kolmeheppainen perämoottori.
Niinpä testimoottoriksi valitaan edullinen, mutta laadukkaaksi mainittu Minn Kotan Endura C2 -sähköperämoottori. Se on virallisesti makean veden moottori, mutta maahantuojanmukaan pelittää ongelmitta myös meikäläisessä vähäsuolaisessa murtovedessä. Akuksi valitsen akkuliike Aditan suositteleman 65 ampeeritunnin litiumakun, johon asennetaan pidennetyt piuhat – näin akkulaatikon voi nostaa veneen keulaan tasapainottamaan kyytiä, eikä se pyöri ohjaajan jaloissa.
Mutta ensimmäistä kertaa vesille noustessa huomaa, että sekin saattoi olla hätävarjelun liioittelua: YKI liukuu veden pinnalla Minn Kotan 15,6 kg:n työntövoimalla kuin unelma. Rigipituus on 36 tuumaa eli 91 cm, mutta potkuria on todella helppo nostaa pikalukolla vaikka aivan lähelle veden pintaa. Uskaltaudun vähän kauemmas iltalennolle, ja hymy nousee huulille YKIn halkoessa äänettömästi itäisen Suomenlahden pintaa. Vauhti on vähintäänkin riittävää, ja teleskooppista ohjauskahvaa on helppo operoida vaikka pään yläpuolella samalla pehmeän pelastusliivin tukemana löhöillen. Vaihteita on viisi eteen ja kolme taakse, ja pikaisella arviolla akusta riittää tuntikausien ajeluun kovallakin nopeudella. Testiajon jälkeen sähköperämoottoria ei tee mieli enää irrottaa, vaikka se painaakin vain 7 kg. Moottori lähtee taatusti mukaan tuleville reissuille, myös mökkirantoja kauemmas Sisä-Suomeen suuntautuville metsästysmatkoille.
Näen tulevaisuuteen: edessä on oleva kovaa ajoa lintujen ja kalojen perässä sinnekin, minne muut eivät pääse!
Tuomio: Minn Kota Endura on täydellinen YKI 440-eräkanootin kumppani.
Teksti ja kuvat: Riku Rantala
Kaupallinen yhteistyö
